Kategoria: Sivustoreferenssit
-
Suomen Julkisivu-urakoitsijat Ry sai uutta nostetta sisällöntuotantoon ja somenäkyvyyteen
Suomen Julkisivu-urakoitsijat Ry eli tuttavallisemmin SUJU on julkisivurakentamiseen erikoistuneiden yritysten järjestö ja alansa huippuasiantuntija. Se keskittyy jäsentensä edunvalvonnan ja koulutuksen lisäksi julkisivukorjausalan kehittämiseen ja sen laadun parantamiseen. Yhteistyömme SUJUn kanssa alkoi verkkosivujen uudistamisella ja ylläpidolla. Suunnittelimme yhdistykselle nykyaikaiset, informatiiviset ja mobiiliystävälliset sivut, jotka myös kuvitimme. Uusi sivusto julkaistiin joulukuussa 2020. SUJU oli erittäin tyytyväinen palveluumme…
-
Ikaalisten Vesi sai uudet, nykyajan vaatimuksia vastaavat verkkosivut
ArtCloudin Niko Raekoski huomasi joulukuun alussa, että Ikaalisten Veden verkkosivut eivät ole ajan tasalla. Hän ottikin heti yhteyttä Ikaalisten Veden toimitusjohtajaan. Pian syntyi sopimus uuden verkkosivuston rakentamisesta. Talven aikana Ikaalisten Vedelle rakennettiin helppokäyttöiset ja nykyajan vaatimuksia vastaavat sivut. Ne julkaistiin maaliskuussa ja ovat saaneet kentältä hyvää palautetta. Sivuston jatkokehitys on käynnissä parhaillaan. Ennen kesää sivuille…
-
Verkkosivujen uudistaminen toi Tuusulan kunnan kiinteistöille ison lisäarvon
Tuusulan kunnan kiinteistöt Oy, tuttavallisemmin Tukuki, on kunnan omistama vuokrataloyhtiö. Yhtiön verkkosivusto kaipasi kipeästi uudistusta, ja toimitusjohtaja Auvo Viiru tarttui hommaan. Hän pyysi tarjouksen muutamalta yritykseltä. ArtCloudin kanssa yhteistyö lähti heti hyvin käyntiin. Prosessi oli tehty meille helpoksi Tukukin verkkosivusto rakennettiin uusiksi alusta alkaen. Vanhasta jäi jäljelle oikeastaan vain logo. Alusta, tekstit ja visuaalinen puoli…
-
ArtCloud rakensi Kaupunkiliikenne Oy:lle uuden verkkosivuston
ArtCloud ja Helsingin kaupungin liikenneliikelaitos eli HKL sopivat yhtiömuotoisena jatkavan ja nimensä Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy:ksi muuttavan joukkoliikennetoimijan verkkosivuston tuottamisesta ja ylläpidosta. Toistaiseksi voimassa olevaan sopimukseen kuuluu uuden sivuston tekninen toteutus, jatkokehitys, hosting, jatkuvuuden varmistaminen ja häiriönhallinta. Haasteena projektissa oli erittäin tiukan aikataulun lisäksi Kaupunkiliikenne Oy:n visuaalisen ilmeen valmistuminen vasta hyvin lähellä sivun julkaisua. Normaalisti visuaalinen…
-
Päijät-Hämeen Ateriapalvelut sai uuden saavutettavan sivuston
Rakensimme Päijät-Hämeen Ateriapalvelut Oy:lle räätälöidyn WordPress-sivuston. Palveluun kuuluu myös sivuston jatkuva tekninen ylläpito. Teimme lisäksi sivustolle saavutettavuusauditoinnin ja järjestimme asiakkaalle koulutuksen aiheen tiimoilta. Sivusto täyttää nyt saavutettavuusvaatimukset ja käyttäjät osaavat lisätä sinne sisältöä saavutettavassa muodossa. Kaija Nieminen Päijät-Hämeen Ateriapalveluista on ollut erittäin tyytyväinen ArtCloudin toteuttamaan projektiin. Hän nostaa erityisesti esille erinomaisen projektinhallinnan ja aikataulujen pitävyyden.…
-
Helsingin kaupunki Kruunusillat
Toteutimme Helsingin kaupungin Kruunusilloille räätälöidyn WordPress-verkkosivuston. Sivusto noudattaa Helsingin kaupungin visuaalista ohjeistoa. Tutustu sivustoon →